maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kolme kampausta






Viime lauantaina sain tehdä kaksi kampausta tytöille, jotka olivat menossa häihin vieraiksi. Ensimmäisten kuvien kampauksen tein morsiamen siskolle, joten haluttiin tehdä siitä vähän näyttävämpi. Kampaus on lähes samanlainen, jonka tein aiemmin tänä kesänä rippikampaukseksi. Pohjatyönä kreppasin kaikki hiukset, (lukuunottamatta ihan päällä olevia hiuksia, jotka jäivät sileiksi :) ) jonka jälkeen aloitin kihartamaan osioita, jotka kiersin ympyröiksi alla olevan letin päälle. Kaunis kampaus viimeisteltiin pienillä timanteilla.
Nutturakampauksen tein serkulleni, joka halusi hieman rennomman kampauksen. Nuttura tehtiin valkin päälle, mikä mahdollisti sen, että siitä saatiin noin muhkea :) Nutturaa piristämään tein pienen letin nutturan päälle, viidellä osiolla :)
Viimeisen kampauksen tein tänään kotona, kun halusin koittaa letitellä ranskalaista viidellä osiolla siten, että lisään ihan pieniä ohuita osioita lettiin mukaan :) Loput hiukset kiharsin. Aika kiva, eikö? :)

Mitäs näistä piditte? Hyvää alkanutta viikkoa kaikille :)

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

PinUp Look





Tänään harjoittelin pitkästä aikaa nuken päähän uutta kampausta, ja ajattelinkin samalla napata kuvat myös tekovaiheista, jos niistä olisi jollekkin vaikka apua :) Päivän kampaus on hieman 50-luvun tyylinen, eli pinup-vivahteinen. Halusin vaihteeksi tehdä kampauksen, jossa edes osa hiuksista on vapaana. Tällainen kampaus sopii hyvin niin arkeen kuin juhlaankin :)
Aloitin kampauksen kihartamalla kaikki hiukset, jonka jälkeen tupeerasin hieman päälaen hiuksia.  Seuraavaksi aloitin letin, jonka toteutin ranskanletin tapaan siten, että otin otsan puoleisia hiuksia mukaan lettiin. Letitin hiukset korvalta korvalle, kiinnitin kuminauhalla ja pinnillä, ja lopuksi vielä sidoin kaikki hiukset kiinni ylös .Tupeerasin hieman myös itse poninhäntää. :)

Mitäs tästä tykkäsitte? :)

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Pikakampauksia







Parin viime viikon aikana on tullut tehtyä harmittavan vähän kampauksia, johtunee suureksi osaksi siitä että kampauspääni ( pikkusiskoni) oli melkein koko viime viikon toisella puolella suomea :( Tänään kuitenkin sain tehdä isosiskolleni (neljäs kuva) kampausta, he kun olivat porukalla lähdössä ulos. Tein myös pikkusiskolle pikapikarusettikampauksen, josta tuli aika söpö. Kuva ei anna kyllä nyt yhtään sille oikeutta :( Kyseessä oli kuitenkin tosi arkinen ja rento kampaus, joka sopi tosi hyvin noin söpölle tytölle :) Ensimmäisten kuvien kampauksen tein pikkusiskolle jo pari viikkoa sitten, kun hän oli lähdössä juhliin.
Ensi viikko tulee onneksi olemaan kampaustentäyteinen, sitä odotellessa :3

Kivaa viikonloppua kaikille <3